JOHDANTO

VASTA, kun Paul De Grauwe vastaa spontaanisti yleisökysymyksiin, oivallan, ketä hän muistuttaa.

Lievä innostunut änkytys, käsien jatkuva elehdintä, hintelän kuusikymppisen katse silmälasien yli: hän on kuin Woody Allenin pikkuveli. Luennon aikana belgialaisen taloustieteilijän vaatimaton habitus on unohtunut – kerronta ja tarinan kaari veivät vastustamattomasti mukaansa, puhuja soitti yleisöään kuin harmonikkaa. Ja nyt huomaan, että harmaa puku on ryhdikäs, mittatilaustyötä.

Turun kauppakorkeakoulun entinen rehtori Paavo Okko ei intoillut turhaan: Mauno Koivisto -luennolla ei ole koskaan ollut niin paljon väkeä ja tiheää tunnelmaa kuin perjantaina, 13. syyskuuta 2013.

Leuvenin katolisen yliopiston professori, nykyään myös London School of Economicsissa vaikuttava De Grauwe kuvailee, miten euroalue on täysin väärin rakennettu ja nykyistä kriisiä hoidetaan tuhoisalla tavalla. Troikka – EU-komission, Euroopan keskuspankin (EKP) ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kolmikko – pakottaa kriisimaat deflatoriseen eli hintoja laskevaan, kysyntää pienentävään, tuotantoa supistavaan, kansaa köyhdyttävään politiikkaan, jossa ainoa nousu nähdään työttömyysluvuissa.

Luennon jälkeen De Grauwe ja puhetta kommentoinut Sixten Korkman, Aalto-yliopiston professori, entinen Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ja Evan toimitusjohtaja ja pitkäaikainen EU-ministerineuvoston pääsihteeri, eivät saa rauhaa. Kymmenet kiihkeästi kiinnostuneet kuulijat pommittavat kysymyksillä.

Mutta yksikään sanomalehti ei ole vaivautunut paikalle, radiosta tai televisiosta puhumattakaan. Ainoastaan verkkolehti Taloussanomat noteeraa tilaisuuden.

MINULLA on paljon mietittävää paluujunassa Helsinkiin. Suomalainen media on vältellyt avointa, analyyttista ja kriittistä keskustelua eurokriisistä.

Muistelen Financial Timesin juttua kesäkuun lopulta, jossa ihmeteltiin, että Suomi on Euroopan ainoa maa, jossa kiristyspolitiikasta ei lainkaan keskustella*. Muissa kovan linjan maissa, aseveliakselillamme Saksassa, Hollannissa ja Itävallassa, on herännyt kritiikki ja jopa katumus.

Hollannin hallitus ilmoitti, ettei se yritäkään puristaa vuosittaisen budjettinsa alijäämää alle kolmen prosentin, kuten Emu-sopimus edellyttäisi. Kuuden miljardin euron vyönkiristys olisi liikaa tilanteessa, jossa talous supistuu ja työttömyys kasvaa. Itävallassa on ryhdytty jo varovaisiin elvytystoimiin, kun suuren rakennusyhtiön vararikko – maan historian suurin konkurssi – horjuttaa taloutta.

Mutta Suomessa, jota taantuma on kohdellut kaikkein kovimmin, ja työttömyys yltää 8,5 prosenttiin, suunnitellaan vain uusia leikkauksia.

En sano, etteikö Euroopassa keväällä 2010 aloitettua talouskuria olisi ollenkaan arvosteltu Suomessa, tai etteivätkö kriitikoiden yksittäiset kommentit olisi ajoittain ylittäneet valtakunnan välineiden uutiskynnystä. Sensuurista ei ole kyse.

Mutta väitän, että kiristyslinjaa ei ole analysoitu kriittisesti kokonaisuutena: mitä se on suoranaisesti saanut aikaan eteläisessä Euroopassa ja mitkä ovat olleet epäsuorat vaikutukset Keski-Euroopassa ja pohjoisessa. Eurojohtoa ei ole vaadittu tilille lupausten ja todellisuuden ristiriidasta, ei harhaanjohtavista tiedoista, tarkoitushakuisista tulkinnoista, ei edes suoranaisista valheista.

Yksioikoisen kiristyslinjan vaihtoehtoja ei ole edes haluttu etsiä.

Syy on tyly.

Emme edes halua tietää, mitä talouskuri saa aikaan Euroopassa, koska Emun jäseninä ja tiukan linjan kannattajina olemme suoraan vastuussa tapahtuneesta. Olemme lyöttäytyneet Saksan johtamaan rintamaan, koska Saksa on hyötynyt ja hyötyy nytkin kriisistä. Vaikka kylmäkiskoinen politiikka on johtanut euroalueen jyrkkään jakautumiseen, hyväksymme sen, koska ennen kaikkea haluamme päästä voittajan puolelle.

Suomalaisen ulkopolitiikan opportunistinen perinne jatkuu. YYA-Suomi otti kaiken hyödyn irti Neuvostoliitosta ja sulki silmänsä itänaapurin epäkohdilta. EMU-Suomi liittoutuu Saksan kanssa – mutta tällä kertaa Euroopan kriisi kurittaa myös meitä. Vienti on valtavissa vaikeuksissa. Teollisuuden yt-neuvottelut leviävät palveluihin ja kuntiinkin.

Euroopan kohtalo on Suomen kohtalo.

Miksi valittiin Suuri Kiristys? Miksi euroalueelle rakennettiin uusi Berliinin muuri? Miksi komissio epäonnistui – yrityksessään hallita markkinoita, tervehdyttää jäsenmaiden taloutta, nostaa Eurooppa kasvuun? Kenen etua pitkittyvä kriisi ajaa? Miten rahaliitosta saadaan oikea talousliitto? Miten taantumasta päästään ulos?

Näihin kysymyksiin yritän vastata.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>